Teräskolmio Oy

Tietoa meistä

Olemme metalliromun kierrätykseen erikoistunut yritys jo kolmannessa sukupolvessa.

Näin kaikki alkoi

Yrityksemme historia alkaa 1960-luvulta, jolloin Eeli Yli-Kahila alkoi kerätä metalliromua kotipihalleen ja perusti romuliikkeen Hyvinkäälle. Sen jälkeen romunkeräys siirtyi ensin Hyvinkään ratapihalle, ja sieltä Hyyppärään, jossa romupiha edelleenkin toimii. 1970-luvun alussa Erkki Yli-Kahila jatkoi isänsä työtä ja perusti Hyvinkään Romutus Oy:n vuonna 1975.Vuonna 1978 Hyvinkään Romutus Oy aloitti romuliiketoiminna Nurmijärven Röykässä Erkki Lehtirannan johdolla, ja toiminta jatkuu ratapihalla edelleen.

Vuonna 1995 yhtiön nimi vaihtui Teräskolmio Oy:ksi, koska toiminnassa oli vahvasti mukana myös käyttöraudan käsittely ja myynti sekä purkutominta. 2007 käyttöraudan liiketoiminta myytiin pois, ja siitä lähtien yrityksemme on keskittynyt vain alkuperäiseen romukeräykseen ja käsittelyyn.

Tällä hetkellä Teräskolmiolla on vahva sija Hyvinkään ja Nurmijärven talousalueilla romumetallin kerääjänä ja käsitteliljänä. Henkilökuntamme on ammattitaitoista ja romunkäsittelykalusto nykyaikasta ja tehokasta.
10
Työntekijää
3.9
liikevaihto milj. euroa
180
Vaihtolavaa
4
kuorma-autoa
Meillä on n. 150 vaihtolavaa asiakkaidemme pihoissa, 2 kuorma-autoa, 2 yhdistelmää, 4 materiaalinkäsittelykonetta, 3 pyöräkuormaajaa, nokkaleikkuri ja muita romunkäsittelyä tehostavia koneita, jolla leikkaamme ja jalostamme romua teräs- ja valimoteollisuuden raaka-aineeksi.

Tässä ovat meidän työntekijämme

10 työntekijää, liikevaihto 2,8 milj. euroa ja omavaraisuusaste 92%. Olemme ylpeitä alastamme, ammatitaidostamme ja asiakkaistamme. Tekemisen meininki jatkuu edelleen perheyrityksenä.

Hyyppärä

Erkki Yli-Kahila
yrittäjä, toimitusjohtaja & hpj
p. 0400-712 039
Seija Yli-Kahila
E-Hallit Oy
p. 040-728 0131

0
Mika Rantanen
Kenttävastaava
p. 040-34 34 130
Petteri Laaksonen
Vastaanotto & kuljetukset
p. 040-657 0224
Ismo Ahervuo
Kuljetukset
p. 0400-744 588
Erja Yli-Kahila
Taloushallinto, HR & markkinointi
p. 050-433 6833
Kirsi Hiukka
Osto ja myynti, Hyyppärä
p. 044-579 4343

Röykkä

Erkki Lehtiranta
Osakas
p. 0400-424 280
Raija Lehtiranta
Vastaanotto, Röykkä
p. 09-276 5932
Niko Lehtiranta
Osto ja myynti, Röykkä & kuljetukset
p. 040-829 4295

Sami Lehtiranta
Kenttävastaava
p. 0400-320 662


Toni Mustonen
Vastaanotto
p.09-276 5932